

Vähemmän onnistuneita Yleen liittyviä twiittejä.
Ylen toimitusjohtaja ryntäsi mukaan keskustan imagokampanjaan
KOMMENTTI | Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila on luovuttanut nimensä ja kasvonsa käytettäväksi keskustapuheenjohtaja Annika Saarikon julkisuuskampanjaan. Ratkaisu oudoksuttaa, sillä valtiollisen mediayhtiön tulisi valvoa poliitikoja, ei mainostaa heitä.
Kysymys: Miltä näyttäisi, jos valtiollisen Yleisradioyhtiön ylin johto poseeraisi perussuomalaisten jouluisessa mediatempauksessa? Päätoimittaja Jouko Jokinen ja toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila hilluisivat PS-lippikset päässä jakamassa punakääreisiä PS-karkkeja keltaisesta kuntavaaliämpäreistä ja toivottamassa kaikille oikein hyvää joulua?
Niin. Se näyttäisi pahalta.
Aivan yhtä pahalta näyttää se, että täydessä paniikkimoodissa rypevä Yle katsoo järkeväksi osallistua kuntavaalien alla keskustapuolueen puheenjohtajan imagonkohotuskampanjaan. Saarikon joulukalenterin 11. luukusta löytyy Merja Ylä-Anttila.
On huomattavan erikoista, että pikkuruisen Suomen Uutisten kontolle jää sen kertominen, että massiivisesti rahoitetun Yleisradion ei kannata kipittää ohuelti verhoiltuihin poliittisiin imagokampanjoihin mukaan. Mutta tässä se nyt kuitenkin tulee:
Arvoisa Yleisradio. Kun Saarikon esikunta seuraavan kerran ottaa yhteyttä ja pyytää Ylen johtoa mukaan julkisuustempaukseensa, niin älkää vastatko heille: ”koska voimme tulla?”, vaan mieluummin näin: ”Kiitos kysymästä, mutta puolueiden kanssa veljeily ei käy päinsä. Meidän tehtävämme on valvoa poliitikkoja, ei toimia heidän mannekiineinaan. Näkemiin.”
Ylä-Anttilan toiminta alleviivaa Ylen erittäin vahvaa riippuvuussuhdetta poliittisesta päätöksentekokoneistosta. On hyvin vaikeaa kieltäytyä pyynnöstä, jonka esittää ministeri, joka osaltaan päättää Ylen asioista.
Hallituksen keskeisten ministereden puudelina juoksentelu näyttää erityisen pahalta aikana, jolloin hallitus esittää huomattavan järeitä muutoksia Ylen toimintaan. Hallitus on muuttamassa Yle-lakia siten, että Ylen tekstimuotoiset verkkosisällöt olisivat nykyistä tiukemmin sidoksissa sen julkaisemaan audio- tai videosisältöön. Muutos vaikuttaisi olennaisella tavalla Ylen toimintatapaan.
Niin siis mikä palomuuri?
Kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) kysyi äskettäin, miksi Ylen nuorille suunnatulla sivulla harjoitetaan ilmeistä mielipidevaikuttamista.
@Elliv Vastaava toimittaja johtaja Ville Vilen voi vastata. Toimitusjohtaja ei kommentoi sisältöjä #riippumattomuus #palomuuri
— Merja Ylä-Anttila (@merjaya) December 14, 2020
Ylä-Anttila väisti kiusallista tilannetta vetoamalla palomuuriin (jonka mukaan yhtiön talousjohto ei saa ottaa kantaa journalismiin). Palomuuri on kuitenkin kovin valikoiva. Ylä-Anttila suitsuttaa pidäkkeettä erilaisia Ylen ohjelmia ja tekee toiminnallaan hyvin selväksi, minkälaiset ohjelmat ovat johdon suosiossa. Roiskiminen ei rajoitu Ylen ohjelmiin vaan ulottuu muiden viestimien sisältöihin. Sävy on ylitsepursuava, ja tippa on usein linssissä milloin mistäkin asiasta.
No kenen sitten pitäisi kommentoida Ylen huteraa journalismia?
No päätoimittajan tietenkin. Sellaiseksi on nimetty Jouko Jokinen, mutta hän on käytännössä kadonnut täysin julkisuudesta. Jokisen pitäisi olla se, joka puolustaa yhtiön journalistisia linjauksia ja pitää putiikin puolta.
Jokisen harvat julkiset ulostulot ovat kuitenkin jotain itkettävän ja säälittävän välimaastosta. Asian tilan voi kukin tarkistaa halutessaan hänen Twitter-tililtään. Koronavuoden ainoita journalistisia twitter-ulostuloja on hänen puntarointinsa siitä, että lapsiaktivisti sopii mainiosti lehden päätoimittajaksi.
”Kyllä lukiolainen voisi olla päivän päätoimittajana. Aktivisti, passivisti tai neutralisti – ei sillä väliä.”
Niin. Mitäpä väliä millään on?
Jokisen kahden kärjen taktiikkana näyttää olevan julkisuudelta piilottelu sekä lapsilta opittujen järjettömyyksien toistelu. Taktiikka voi sinänsä olla ihan perusteltu, sillä Ylen tekemät sisällöt ovat nykyään huomattavan värittyneitä.
Tämä kävi hyvin ilmi, kun MTK moitti äskettäin Yleä ideologisesti värittyneestä uutisoinnista. Jokinen vastasi julkiseen kritiikkiin niukkasanaisesti – toivoen, että vastaavat ulostulot esitettäisiin jatkossa kahden kesken.
Siis mitä?
Ylen päätoimittajan mukaan Ylen journalismista ei saisi käydä julkista keskustelua?
Ylelle lyödään joka vuosi käteen shekki, jossa on edessä viitonen ja perässä kahdeksan nollaa. Viisisataa miljoonaa euroa. Ja tämänkö summan käyttämisestä ei saisi käydä keskustelua?
Palataan Ylä-Anttilaan.
Hänet valittiin äskettäin Elinkeinoelämän keskusliiton hallitukseen – sekä sen työrukkasena toimivaan työvaliokuntaan. Ratkaisua on oudoksuttu, eikä ihme. Kenen palveluksessa Ylä-Anttila tällä hetkellä oikein on? Ja kenen etua hän edistää? EK:oon kuuluvien suuryritysten etua vai suomalaisen mediakuluttajan etua?
Kysymys on olennainen, kun muistelemme, mistä edellinen Yle-kohu sai alkunsa.
Edellisen päätoimittajan Atte Jääskeläisen vähemmän onnistuneisiin päätöksiin lukeutui suoran televisiolähetyksen tekeminen silloisen keskustapuheenjohtaja Juha Sipilän kanssa. Jääskeläisen myös tulkittiin pidätelleen Sipilään kohdistuvaa kritiikiä Terrafame-kohun aikana. Kohu velloi aikansa. Jääskeläinen yritti puolustautua syytöksiä vastaan, mutta lopulta luottamuspääoma loppui ja hän joutui eroamaan. Jääskeläinen otti usein kantaa journalismiin. Jokinen on tässä suhteessa täydellinen peilikuva. Kun ei sano mitään, saattaa välttyä kohuilta.
Mutta ei tällä tavalla voi toimia. Jokinen on aivan yhtä yössä kuin Ylä-Anttilakin. Herää kysymys, ovatko he olleet enää pitkään aikaan tehtäviensä tasalla.
Yle ei ole Jokisen eikä Ylä-Anttilan oma pikku leikkikenttä, eivätkä he voi tehdä sillä, mitä haluavat. Jos lupautuu huolehtimaan julkisen palvelun tiedonvälittäjästä, on mahdotonta hoitaa sivubisneksinä samalla porvarileirin asioita ja väittää, ettei mikään vaikuta mihinkään. Missään tapauksessa yhtiön johdon ei pidä lähteä mainoskasvoiksi keskustalle tai millekään muullekaan puolueelle. Keskustan loka tarttuu myötäjuoksijoiden naamaan, eikä se lähde irti. Puolueen johtohahmojen hikinen kähmintä on sen ikiaikainen tunnusmerkki. Se poltti pääministeri-Jäätteenmäen, se poltti pääministeri-Vanhasen, se poltti puheenjohtaja-Kulmunin ja se tulee polttamaan istuvan puheenjohtaja Saarikon. Päättäkää te siellä Ylellä, haluatteko tosiaan olla tällaisessa kalenterissa mukana.
MATIAS TURKKILA
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Perussuomalaisten kannatusnousu ahdistaa Yleä – aamuohjelmassa jyrkkää propagandaa: ”Ihmisvihaa, rasismia, natsipuolue”

Julkisen palvelun media on vallan hyvä renki
Viikon suosituimmat

Helsinki Pride järjestää penistyöpajan 13-vuotiaille – Aittakumpu: Kantaako Helsingin kaupunki vastuun nuorten mielenterveydestä?
Helsingin kaupungin nuorisopalvelut ja Helsinki Pride järjestävät yhdessä 13–17-vuotiaille tytöille työpajan, jossa on mahdollisuus ommella itselleen packer eli penistä esittävä lötkäle haaroväliin laitettavaksi.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Kepun takki kääntyi: Suorassa lähetyksessä Antti Kaikkonen perui puolueensa tavoitteen 40 000 uudesta maahanmuuttajasta
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä eilen käytiin tiukkaa debattia maahanmuutosta. Perussuomalaisten Joakim Vigelius puolusti hallituksen tiukkaa linjaa ja muistutti oppositiota siitä, kenen käsialaa ongelmat ovat. Keskustan Antti Kaikkonen joutui ensimmäistä kertaa tv-tentissä vastaamaan kysymykseen oman puolueensa tavoitteesta koskien 40 000 ihmisen nettomaahanmuuttoa vuosittain.

Vigelius haastoi vasemmisto-oppositiota SuomiAreenan puheenjohtajatentissä: ”Mikä Rydmanin kriteereistä ei teille käy?”
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä oppositio hyökkäsi järjestöavustuskriteerien uudistamista vastaan. Oppositiojohtajista kukaan ei pystynyt vastaamaan perussuomalaisten Joakim Vigeliuksen kysymykseen siitä, mikä tarkalleen kriteereissä on vialla.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











